Rakennusliike U. Lipsanen Oy

Rakennusliike U. Lipsanen Oy on yli 70 vuotta vanha suomalainen perheyritys ja kuuluu Lipa-Betoni konserniin. Yhtiö takaa asiakkailleen kilpailukykyiset, korkealaatuiset ja aikataulun mukaiset toimitukset.

Asiakkaitamme palvelemme yksilöllisesti paitsi pääurakoitsijana, myös osana rakennuttajan taitotiimiä, mikä varmistaa rakennuttajalle tavoitteiden mukaisen, toimivan rakennuksen. Teemme kaikki tarvittavat ponnistelut varmistaaksemme, että kaikki osapuolet voivat tarkastella valmista rakennusta ylpeinä ja yksimielisinä tehdyn työn korkeasta laadusta.  

Aliurakoitsijamme ovat tärkeässä roolissa ja siksi käytämmekin Rakennustapsa Oy.n timanttileikkauspalveluita.  

Työjohdon sanoin, ”Olemme tyytyväisiä Timanttitapsan palveluun. Voimme luottaa siihen, että tarpeisiimme vastataan ja aikataulut pitävät. Olemme saaneet palvelua aina, kun sille on ollut tarvetta ja joskus tarve tulee hyvin nopealla aikataululla. Resurssit ovat olleet riittävät ja timanttikalusto on ajanmukainen ja sitä riittää, vaikka suurempiinkin urakointeihin.”   

Muita Rakennustapsa palveluita emme ole vielä käyttäneet, mutta kokemamme perusteella uskomme, että palvelua Tapsalta varmuudella saa. 

Voimme suositella Rakennustapsaa yhteistyökumppaniksi. 

Tutustu palveluumme www.lipsanen.com  

Pekka Lipsanen, Hankintapäällikkö 

 


Uusimmat referenssit

 

Rakennustoimisto O. Hämäläinen Oy

Rakennustapsa on tuttu ja luotettava kumppani useista hankkeistamme vuosien varrelta. Rakennustapsan ote työhön on ammattimaista, jäljet tulevat siivotuiksi ja aikataulussa pysytään.

Lue lisää

Rakennusyhtiö H. Kanto Oy

”Olemme käyttäneet Rakennustapsan timanttiporaus- ja sahauspalveluita useissa eri kohteissamme jo vuosien ajan. Palvelu on aina ollut ripeää ja laadukasta.”

Lue lisää

Laatta- ja kivirakenne Suorsa Oy

”Meillä on pitkä yhteinen historia Rakennustapsa Oy kanssa. Kauppakeskus REDI, Myyrmannin kauppakeskus, Kauppakeskus Columbus, Iso Omena, Ateneum, Itis, ym, ovat paikkoja missä timanttileikkaukset on tehtävä siististi, sekä joustavasti.”

Lue lisää

 

Rakennustapsa Oy

Y-tunnus: 2041935-1

Vemmelkuja 9, 00750 Helsinki

Copyright © 2025 Rakennustapsa Oy